Tilastotietoa - etusivu
Creative Commons -lisenssi Pyöräilyn tulossivu, jonka tekijä on Jari Okkola, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Juuri nyt kello on: 04:04:24. • LOKAKUU • Kauden viimeiset ammattilaiskisat alkavat olla vuorossa Euroopassa. Pienempiä kisoja järjestetään maailmalla loppuvuodesta, mutta niihin osallistuvat enää alemman tason polkijat. ∎ Kausi sai arvoisensa päätöksen, kun ''Putoavien lehtien -kisa'' - eli Giro di Lombardia (13.10.) ajettiin. Kilpailussa kierrettiin Como-järvi. Bergamosta lähdettiin ja maaliin saavuttiin Comoon (yhteensä 241 km). Ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 1905 (nyt 112:nnetta kertaa). Italian mestaripolkija Fausto Coppi on kilpailussa parhaiten menestynyt ketjunpyörittäjä viidellä voitollaan. Jo Milano-Torinon voittanut Ranskan Thibaut Pinot (Groupama-FDJ) oli paras myös Lombardiassa. Edellisvuoden voittaja Italian Vincenzo Nibali (Bahrain-Merida) oli toinen. Kolumbian Rigoberto Uran (Team ef Education First - Drapac P/B Cannondale) tuli neljänneksi ja hieman epäonnistunut Espanjan Alejandro Valverde (Movistar Team) neljänneksitoista. ∎ Milano-Torino (10.10.) on maailman vanhin pyöräkilpailu (1876). Se lasketaan nykyään ns. semiklassikoihin, joten maailman vanhimman täysklassikon titteliä pitää hallussaan yhä edelleen Liège-Bastogne-Liège (1892). Milano-Torinoa on vuosien varrella kiepautettu kilpailukalenterissa milloin kevääseen, nyt syksyyn. Reitti on 200 km pituinen. Nyt kisataan 99:nnettä kertaa, joten kisaa on järjestetty varsin epäsäännöllisesti. Tämänkin klassikkokisan talous on ollut jo vuosia huonoissa kantimissa. Kisassa nopein oli Ranskan Thibaut Pinot (Groupama-FDJ). Kolmanneksi tuli Espanjan Alejandro Valverde (Movistar Team). ∎ Turkin etappikilpailu (Presidential Cycling Tour of Turkey) ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1963 (nyt 56:nnetta kertaa). Kilpailu (09.10. - 14.10.) etsii vielä itseään, mutta siitä voisi muodostua todella upea lyhyt etappikilpailu. Se kuitenkin vaatii maan räikeän ihmisoikeustilanteen radikaalia kohentumista. Maastot ovat jylhät ja upeat, joten puitteet ovat siltä osin kunnossa. Monille tutut turistikohteet kuten Alanya, Antalya ja Marmaris ovat kilpailussa etappikaupunkeina. Kokonaistuloksissa kaksi miestä päätyivät samaan aikaan, mutta he eivät jakaneet kilpailun voittoa. Ratkaisua jouduttiin hakemaan viimeisen etapin sijoituksista. Siinä Espanjan Eduard Reverter Prades (Euskadi Basque Country-Murias) veti pisimmän korren sijoittuessaan toiseksi viimeisellä etapilla. Kazakstanin Alexey Lutsenkon (Astana Pro Team) oli tyytyminen hopeaan. Kisa oli äärimmäisen tasainen, sillä peräti 26 miestä mahtuivat minuutin sisään. ∎ Gran Premio Bruno Beghelli -ajo (07.10) poljetaan Bolognan ympäristössä Italiassa. Ensimmäisen kilpailun (1996) voitti itse Italian Mario Cipollini (Saeco-AS Juvenes San Marino). Tänä vuonna kisataan 23:nnetta kertaa. Kilpailun voitti Hollannin Bauke Mollena (Trek-Segafredo). ∎ Paris-Tours (07.10.) ajetaan Pariisin liepeill seuraillen Chevreusen ja Loire'n laaksoja. Tämäkin kisa on sangen iäkäs (1896). Tänä vuonna on 112. kerta. Paris-Toursinkin kuten monen muunkin vanhan kilpailun murheenaiheena ovat viime vuosina olleet kärkipyöräilijöiden ja sitä kautta näkyvyyden puuttuminen jo muutenkin ylibuukatussa kilpailukalenterissa. Kisan voitti Tanskan Søren Kragh Andersen (Team Sunweb). ∎ Paris-Bourges (04.10.) on Ranskassa käytävä yhden päivän kisa. Ensimmäinen kisa käytiin vuonna 1913 (nyt 68:nnetta kertaa). Kilpailun voitti Ranskan Valentin Madouas (Groupama-FDJ). • SYYSKUU • ∎ Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskisat (23.09.2018. - 30.09.2018.) järjestetään tänä vuonna Itävallan Innsbruckissa. Maastot ovat vuoristoiset ja raskaat, joten ne eivät suosi puhtaita kirimiehiä. Miehet ovat kisanneet maantiellä pisimpään vuodesta 1927 (nyt 85:nnettä kertaa), naiset aloittivat kisansa maantiellä vuonna 1958 (nyt 61:nnettä kertaa). Henkilökohtaiset aika-ajot astuivat kuvaan myöhemmin: miehillä ja naisilla vuonna 1994 (nyt 25:nnettä kertaa). Kolmantena kilpailumuotona on joukkueaika-ajo. Miehet aloittivat sen vuonna 1962 (nyt 34:nnettä kertaa), naiset vuonna 1987 (nyt 15:nnettä kertaa). Aikaisemmin ajettiin kansakuntina, mutta tämä on koettu ihan oikeutetusti epäreiluna. Siksi ajetaan ammattilaistallien nimissä. Ajan myötä juniorit sekä tytöissä että pojissa ovat ottaneet mittaa toisistaan maailmanmestaruuskisoissa. • Heti ensimmäisenä päivänä (23.09.2018.) miesten sekä naisten aika-ajojoukkueet kisasivat voitosta. Miehissä voiton vei Quick-Step Floors, naisissa Canyon // Sram Racing. • Naisten henkilökohtainen aika-ajo (25.09.2018.) päättyi Hollannin kolmoisvoittoon, ykkösenä ja ennakkosuosikkina olleen Annemiek van Vleutenin johdolla. Voittajan keskinopeus oli yli 48 km/t 27,8 kilometrin pituisella reitillä. Suomen edustajan Lotta Lepistön (Cervélo-Bigla Pro Cycling) sijaluku oli 26. (3 min 55 sek voittajasta). Sijoitus oli Lepistölle suuri pettymys tällä päämatkallaan. • Miesten henkilökohtainen aika-ajoreitti (26.09.2018.) oli 52,1 km pituinen. Australian Rohan Dennis oli nopein 49,6 km keskituntinopeudella. Toiseksi sijoittui Hollannin Tom Dumoulin, Puolan Michal Kwiatkowski oli neljäs, Saksan Tony Martin seitsemäs. • Naisten maantieajo (29.09.2018.) käytiin 155,6 km:n reitillä. Mitalikolmikko tuli maaliin selvästi pääjoukon edellä. Kilpailun voitti Hollannin Anna van der Breggen, ennen Australian Amanda Sprattia (2.) ja Italian Tatiana Guderzoa (3.). Kaikki mitalistit ovat kokeneita ketjunpyörittäjiä ja arvokisoissa palkittuja kilpailijoita. Suomen kaksi edustajaa, Lotta Lepistö ja Viivi Puskala keskeyttivät. Kisassa tehtiin sikäli historiaa, että koskaan ykkönen ei ole voittanut kakkosta lähes neljällä minuutilla. Niin ylivoimainen van der Breggen oli maantiellä. • Miesten maantieajoreitti (265 km) on todella vaativa (30.09.2018.). Yhdeksän jyrkkää nousua yhteensä, aluksi ajetaan 80 km suoraa ja sen jälkeen seitsemän noin 20 km:n kierrosta. Kisareitin profiili suosii vahvoja klassikkoajajia kuten Espanjan Alejandro Valverde, Ranskan Julian Alaphilippe ja Slovakian kolminkertainen maailmanmestari Peter Sagan. Etukäteisunnitelmat eivät täysin pitäneet kutiaan, sillä pääjoukko mureni liian useisiin pienryhmiin. Kisan suurin ennakkosuosikki ei kuitenkaan pettänyt. Valverde kiri selvään voittoon ennen Ranskan Romain Bardet'ta ja suurta yllättäjää Kanadan Michael Woodsia. Hollannin Tom Dumoulin tuli neljänneksi, Ranskan Julian Alaphilippe kahdeksanneksi. Kisa oli todella murhaavan rankka, koska vain 76 miestä pääsi maaliin. Runsas sata keskeytti kisansa (mm. Peter Sagan). ∎ Britannian etappikilpailua (Tour of Britain, 02.09. - 09.09.) on käyty vuodesta 1945. Vuodesta 2004 kilpailu on kuulunut UCI Europa Tour -kalenteriin. Ensimmäisen etapin voitti Saksan André Greipel (Lotto-Soudal). Viidennellä etapilla oli vuorossa joukkueaika-ajo. Sen voitti Team LottoNL-Jumbo, toiseksi tuli Quick-Step Floors. Joukkueen slovenialainen ja entinen mäkihyppääjä Primož Rogliĉ siirtyi kokonaiskisan johtoon. Ranskan Julian Alaphilippe (Quick-Step Floors) on toinen ja saman joukkueen Luxemburgin Bob Jungels kolmas. Julian Alaphilippe voitti lopulta koko kilpailun. • ELOKUU • ∎ Kauden 2018 kolmas ja viimeinen suurklassikko Vuelta Ciclista a España (25.08. - 16.09.) on käynnissä. Kisaa on käyty vuodesta 1935 ja on nyt 73. kerta. Eniten voittoja on Tony Romingerilla, Roberto Heraksella sekä Alberto Contadorilla (kolme kappaletta kullakin). Viime vuosina etappikilpailu on nostanut profiiliaan ja on eittämättä suurklassikoista raskain ja vaativin. Viime vuotista voittoaan puolustaa Kolumbian Nairo Quintana (Movistar Team). Kahden etapin jälkeen kilpailua johtaa Puolan Michal Kwiatkowski (Team Sky) ennen Espanjan Alejandro Valverdeä (Movistar Team). Tilanne muuttui viidennellä etapilla: Kwiatkowski tippui kokonaistuloksissa toiseksi ja kärkeen siirtyi Ranskan Rudy Molard (Groupama - FDJ). Valverden sijaluku on viides. Nairo Quintana on yhdeksäs. • Ensimmäinen jakso on nyt pyöräilty ja kilpailun kärkeen on siirtynyt Englannin Simon Philip Yates (Mitchelton-Scott). Valverde on nostanut sijoitustaan toiseksi, Quintana on hivuttautunut kolmanneksi. • Kahdestoista etappi oli taas esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos kisan ennakkosuosikit kyttäävät toisiaan liian intensiivisesti. Kokonaiskilpailun kärkeen siirtyi Espanjan Jesus Herrara (Cofidis, Solutions Credits) yli kolmen minuutin erolla toisena olevaan Simon Philip Yatesiin (Mitchelton-Scott). Espanjan Alejandro Valverde (Movistar Team) on kolmas. Kolumbian Nairo Quintana (Movistar Team) on neljäs ja saman maan Rigoberto Uran (Team Ef Education First - Drapac P/B Cannondale) yhdeksäs. Harvemmin kisan johtoon siirtyy mies, joka on etapilla vasta kuudestoista - ja vielä tasaiseksi luokitellulla osuudella. Paha virhearvio pääjoukolta! • Kolmannelle ja viimeiselle jaksolle siirrytään Simon Yatesin johdossa yhden välipäivän jälkeen. Heti jakson alussa ajetaan 32 km henkilökohtainen aika-ajo, joka saattaa muodostua tässä tiukassa kärkitaistelussa hyvinkin merkittäväksi. Aika-ajo ei muuttanut kärkeä kahden ensimmäisen osalta (Yates ja Valverde), mutta kolmanneksi nousi Hollannin Steven Kruijswiik (Team LottoNL-Jumbo) hyvän aika-ajonsa ansiosta (4.). • Italian Elia Viviani (Quick-Step Floors) voitti viimeisen etapin Madridin keskustassa. Pistekilpailun vihreän paidan voitti omakseen Espanjan Alejandro Valverde (Movistar Team). Viviani tuli tässä kilpailuluokassa kolmanneksi, Slovakian Peter Sagan (Bora-Hansgrohe) toiseksi. Paras mäkimies oli Belgian Thomas de Gent (Lotto-Soudal). Paras joukkue oli espanjalainen Movistar Team. Tallille oli hienoinen pettymys, että heidän kapteeninsa Valverde ylsi kokonaistuloksissa vasta vain viidenneksi, sillä koko kilpailun voitti Englannin Simon Philip Yates (Mitchelton-Scott). Nyt jokaisen suurklassikon on voittanut britti, mistä Isossa Britanniassa on osattu olla tosi ylpeitä. Pettymykseksi voidaan lukea myös Kolumbian tähtipyöräilijöiden Rigoberto Uranin (7.) ja Nairo Quintanan (8.) sijoitukset. Kakkoseksi sijoittuneen Espanjan Enric Mas Nicolaun (Quick-Step Floors) ja kolmoseksi tulleen Kolumbian Miguel Angel Lopez Morenon (Astana Pro Team) yllätysmitallit olivat kilpailun suola ja osoittavat, että uudet nuoret kyvyt alkavat pikkuhiljaa murtautua aivan korkeimmalle tasolle ammattilaispyöräilyssä. ∎ Saksan etappikilpailua (Tour of Germany) on käyty historian saatossa monilla eri nimillä (mm. Deutschland-Rundfart -nimellä). Epäsäännöllisyys on myös luonnehtinut kisaa. Ensimmäinen kilpailu käytiin jo vuonna 1911, ja tänä vuonna ajetaan vasta 32:nnetta kertaa. Saksan etappikilpailun (23.08. - 26.08.) uusin voittaja on Slovenian Matej Mohoric (Bahrain-Merida). ∎ Hampurin klassikko (EuroEyes Cyclassics Hamburg) ajettiin vuoteen 2015 Vattenfall Cyclassics -nimellä (aiemmin myös HEW Cyclassics). Kilpailu (19.08.) järjestettiin ensi kerran vuonna 1996. Italian Elia Viviani (Quick-Step Floors) voitti tämän yhden päivän klassikkoajon. ∎ Unkarin etappikilpailun (Tour of Hungary, 14.08. - 19.08.) kuudella osuudella vähiten aikaa käytti Italian Manuel Belletti (Wilier Triestina - Selle Italia Androni-Sidermec-Bottecchia). Kilpailu ajettiin ensi kertaa vuonna 1925. Unkarissa on kilpailtu hyvin epäsäännöllisesti historian saatossa. Tänä vuonna on vasta 39. kerta. ∎ Artic Race of Norway (16.08. - 19.08.) on 732 kilometrin pituinen etappikilpailu Pohjois-Norjassa. Ensimmäisen kerran kisa ajettiin 2013. Venäjän Sergei Chemetski (Astana Pro Team) voitti kokonaiskilpailun. ∎ Colorado Classic (16.08. - 19.08.) on aivan uusi lyhyt etappikilpailu (2017). USA:n Gaga Hecht (Aevolo) voitti ensimmäisen etapin. Toisen etapin (lyhyt aika-ajo) paras oli USA:n Gavin Mannion (UnitedHealthcare Pro Cycling) ja johtaa samalla kokonaiskisaa. Mannion voitti lopulta koko kisan. ∎ BinckBank Tour (13.08. - 19.08.) oli vuoteen 2016 Eneco Tour (tai Tour of Benelux). Nyt tätä Alankomaiden ja Belgian alueella kisattavaa kilpailua ajetaan neljännettätoista kertaa (2005). Etappikilpailun voitti viidellä sekunnilla Slovenian Matej Mohorič (Bahrain-Merida) ennen Australian Michael Matthewsia (Team Sunweb) ja Belgian Tim Wellensiä (Lotto Soudal). ∎ Super EM-kisoissa (12.08.) ammattilaiset ottivat mittaa toisistaan kolmannen kerran Skotlannin Glasgow'ssa. Reitti ajettiin maailmanmestaruuskisojen tapaan kierrosajona (230,4 km). Ilma oli surkea, tuuli ja oli sateista. Monet ennakkosuosikit (mm. Slovakian Peter Sagan ja Norjan Alexander Kristoff) epäonnistuivat. Kilpailun voitti hieman yllättäen Italian Matteo Trentin. ∎ Utahin etappikilpailusta (Tour of Utah) on muodostunut USA:n toiseksi merkittävin pyöräilykilpailu Kalifornian etappikilpailun (Tour of California) jälkeen (06.08. -12.08.). Idohon, Utahin (osavaltion pääkaupunki on talviolympialaisistakin tuttu Salt Lake City) ja Wyomingin poimuilevassa maastossa kilpaillaan nyt neljännettätoista kertaa (2004). Lyhyen prologin voitti USA:n Tejay van Garderen (BMC Racing Team). Ensimmäisen varsinaisen etapin voitti USA:n Travis McCabe (UnitedHealtcare Pro Cycling Team). Kokonaiskisaa johtaa van Garderen, McCabe on toinen. Kun kolme osuutta on vielä jäljellä, van Garderen on tippunut kolmanneksi. Kokonaiskisaa johtaa USA:n Sepp Kuss (LottoNL-Jumbo), toisena on saman tallin niin ikään amerikkalainen Neilson Powless. Kuss voitti lopulta kokonaiskisan, kärkimiehistä van Garderen romahti eniten (18:nneksi - lähes neljätoista minuuttia Kussille hävinneenä). ∎ Puolan etappikilpailu (Tour de Pologne) on Puolassa järjestettävä verattain vanha etappikilpailu (04.08. - 10.08.). Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1928 ja vuoteen 1952 se järjestettiin lähinnä satunnaisesti. Vuodesta 1953 lähtien kilpailu on järjestetty vuosittain. Tämän vuotista kisaa johtaa neljännen etapin jälkeen isäntämaan Michal Kwiatkowski (Team Sky). Kwiatkowski piti pintansa loppuun saakka. Kokonaistuloksissa toiseksi tuli Englannin Simon Yates (Michelton-Scott) ja kolmanneksi Ranskan Thibaut Pinot (Groupama-FDJ). ∎ San Sebastiánin -kaupunkiajo (Clásica de San Sebastián) on baskimaalla Pohjois-Espanjassa käytävä yhden päivän klassikkoajo (04.08.). Vuorossa on 38. kerta (1981), kun taistellaan tämän 220-kilometrin pituisen kilpailun voitosta. Ranskan Julian Alaphilippe (Quick-Step Floors) jatkoi loistosuorituksiaan ja voitti kullan kirissä. Ranskalaiset ovat saamassa Alaphilippesta kaipaamansa kansainvälisen tason suurpyöräilijän. ∎ Wallonian viisipäiväisen (28.07. - 01.08.) etappikilpailun (Tour de Wallonie) on voittanut Belgian Tim Wellens (Lotto Soudal). Kilpailu järjestettiin 45. kerran (1974) ranskankielisessä Belgiassa. • HEINÄKUU • ∎ Ranskan etappikilpailun (Tour de France, 07.07. - 29.07.) voitti walesilainen Geraint Thomas, ratapyöräilyn takaa-ajon kultamitalisti sekä vuoden 2008 Pekingin ja 2012 Lontoon olympialaisista. Ja saman kilpailumuodon maailmanmestari vuosilta 2007, 2008 ja 2012. Parhaan mäkimiehen pilkkupaita meni Ranskan Julian Alaphilippelle. Paras kirimies etappikilpailussa oli Slovakian Peter Sagan. Nuorten kilpailun voitto ratkesi Ranskan Pierre Roger Latourin (AG2R La Mondiale) hyväksi. Paras joukkue oli espanjalainen Movistar Team. ∎ Critérium du Dauphiné (aiemmin Critérium du Dauphiné Libéré) on kesäkuun alkupuolella (03.06. - 10.06.) Dauphinén seudulla Ranskassa ajettava kahdeksanosuuksinen maantiepyöräilykilpailu, joka kuuluu UCI ProTour -sarjaan. Critérium du Dauphiné on viimeinen kunnon harjoittelukisa ennen heinäkuun Touria. Monesti Critériumilla ja Tourilla ajetaan samoja jyrkkiä nousuja, joten siinäkin mielessä Critérium on oiva kenraaliharjoitus Tourille. Kisaa on käyty vuodesta 1947 (tänä vuonna 70. kerta). Eniten voittoja kisassa on Englannin Christopher ''Chris'' Froomella (kolme kappaletta, kaiken kaikkiaan neljä entisaikojen pyöräilijää jakaa tämän ennätyksen Froomen kanssa). Lyhyen aika-ajoprologin (6,6 km) voitti Puolan Michal Kwiatkowski (Team Sky). Kwiatkowski sijoittui ensimmäisellä varsinaisella etapilla viidenneksi ja johtaa samalla kokonaiskisaa. Kisaa on luonnehtinut Sky-tallin mainio joukkuepanos. Kolmas etappi oli 35 kilometrin pituinen joukkueaika-ajo, jonka Sky voitti. Neljännellä etapilla Skyn italialainen Gianni Moscon piipahti kokonaiskisan kärjessä. Viides etappi sekoitti kärjen täysin: Englannin Geraint Thomas (Team Sky) sijoittui etapilla toiseksi ja kiskaisi samalla itsensä hieman yli minuutin kokonaisjohtoon kisassa. Jäiljellä on vielä kaksi vuorietappia, joilla ratkeaa etappikisan voitto. Froome ei osallistu tänä vuonna Critériumiin, mutta on kyllä sanottava, että minkään muun tallin kapteenilla ei ole niin kovia apuajajia kuin Froomella. Ja tämä tekee Froomesta eittämättä suurimman ennakkosuusikin Tourilla. Viimeisen seitsemännen etapin voitti Englannin Simon Yates (Mitchelton-Scott GreenEdge Cycling Team) ja nousi kokonaistuloksissa toiseksi, Ranskan Romain Bardet (AG2R La Mondiale) tuli kolmanneksi ja koko kisan voitti odotetusti Thomas Geraint (Team Sky). ∎ Vähemmälle huomiolle jäänyt UCI Europe Tour -tasoinen kilpailu on Tour de Luxembourg (30.05. - 03.06.). Kilpailu ajetaan jo 78. kerran (1935). Eniten voittoja kisassa on napannut entisaikojen Luxembourgin mestaripolkija Mathias Clemens (5 kappaletta). Tätä viisipäiväistä lyhyttä etappikilpailua käytetään hyvin usein Ranskan etappikilpailuun valmistautumiseen. Lyhyen 2,3 km prologin voitti Ranskan Damien Gaudin keskinopeudella 42,125 km/h. Lopulta kokonaistilanteessa ykkönen oli Italian Andrea Pasqualon (Wanty - Groupe Gobert). • TOUKOKUU • ∎ Belgian viisipäiväisellä (23.05. -27.05.) etappikilpailulla (Tour of Belgium / Ronde van België) on pitkä perinteikäs historia (1908). Tänä vuonna kisataan jo 88. kerran. Eniten voittoja (3 kappaletta) on Saksan Tony Martinilla (Team Katusha-Alpecin). Ensimmäisen etapin voitti Saksa André Greipel (Team Lotto-Soudal). Kokonaiskisan voitti Belgian Jens Keukeleire (Team Lotto-Soudal), kirimiesten paras oli Greipel. ∎ Kolmipäiväisen (18.05. - 20.05.) Ranskassa käydyn etappikilpailun Tour de l'Ainin (tunnetaan myös nimellä Prix de l'Amitié) voitti Ranskan Arthur Vichit (Groupama-FDJ). Kilpailua on käyty vuodesta 1972. Tänä vuonna kilpailukalenteria rukattiin niin, että kisa siirtyi elokuulta toukokuulle. ∎ Norjan etappikilpailu (Tour of Norway, 16.05. - 20.05.) on varsin nuori kilpailu (2011). Eniten voittoja tässä vuonojen maan kisassa on ottanut isäntämaan Edvald Boasson Hagen (3 voittoa). Hollannin Dylan Groenewegen (Team LottoNL-Jumbo) on voittanut sekä ensimmäisen että kolmannen etapin tämän vuotisessa kisassa. Groenewegen johtaa samalla kokonaiskilpailua, kun jäljellä on kaksi etappia. Boasson Hagen on kolmantena, vain sekunnin Groenewegenista. Viimeisellä etapilla kärkisija vaihtui: kokonaiskilpailun voitti Espanjan Eduard Prades (Eusjadi-Murias), Groenewegen joutui keskeyttämään. ∎ Kalifornian etappikilpailu (Tour of California) käydään San Franciscon lahden ympäristön ja Sierra Nevadan vuorijonojen reunustamalla alueella (13.05. - 19.05.). Kisa on muodostunut vuosien varrella (2006) Yhdysvaltojen merkittävämmäksi pyöräilykilpailuksi. Tänä vuonna kisataan 13. kerran. Eniten voittoja on USA:n jo uransa päättäneellä Levi Leipheimerilla (3 kappaletta). Kolmannen etapin jälkeen kilpailua johtaa Kolumbian Egan Bernal (Team Sky). Neljännen etapin (henkilökohtainen aika-ajo) voittaja USA:n Tejay van Garderen (BMC Racing Team) siirtyi Bernalin ohitse kokonaiskisan kärkeen. Toiseksi viimeisellä etapilla Bernal otti takaisin johtopaikkansa lähes puolentoista minuutin erolla van Gardereniin. Kilpailun voitti ylivoimaisesti Bernal. ∎ Italian etappikilpailu (Giro d'Italia, 03.05. - 27.05.) poljetaan 101. kerran (1909). Eniten voittoja on entisaikojen mestareilla: Italian kolmikolla Luigi Gannalla, Alfredo Bindalla ja Fausto Coppilla - sekä Belgian Eddy Merckx'lla (5 voittoa kullakin). Viimevuotista voittoa puolustaa Hollannin Tom Dumoulin (Team Sunweb). Giro alkaa tänä vuonna Jerusalemista, jossa kisataan 9,7 km henkilökohtainen aika-ajo. Tom Dumoulin aloitti hienosti mestaruutensa puolustamisen voittamalla aika-ajon. Englannin Cristopher Froome hiipui kahdenkymmenen huonommalle puolelle. Toinen etappi päättyi Israelin Tel Aviviin, kolmas Punaisenmeren Akabanlahden rannalla sijaitsevaan Eilatiin. Italian Elia Viviani (Quick-Step Floors) voitti nämä molemmat etapit kirissä ja todisti samalla olevansa yksi maailman parhaimmista kiritykeistä. Kisan ensimmäisen välipäivän (07.05.) jälkeen siirryttiin Israelin aavikkomaisemista Italian maaperälle Sisiliaan. Kokonaiskilpailua johtaa yhdellä sekunnilla Australian Dennis Rohan (BMC Racing Team). Toisena on Tom Dumoulin. Etna-tulivuorelle päättynyt kuudes etappi muutti kokonaistilannetta. Johtoon siirtyi Englannin Simon Philip Yates (Mitchelton-Scott GreenEdge Cycling Team), Tom Dumoulin on edelleen toisena ja kuudennen etapin voittanut Kolumbian Johan Esteban Chaves Rubio (Mitchelton-Scott GreenEdge Cycling Team) kolmantena. Sittemmin Chaves on romahtanut sadannen huonommalle puolelle, lähes 45 minuuttia kärjestä (sijalle 118 16:toista etapin jälkeen). Neljännentoista etapin voitti Cristopher Froome, jolle voitto oli ensimmäinen Girossa ikinä. Froome nousi voittonsa ansiosta kokonaistilanteessa viidenneksi, pikkaisen yli kolme minuuttia kärjelle hävinneenä. Monte Zoncolanin julmissa nousuissa Simon Yates tuli toiseksi ja jatkaa jo yhdettätoista päivää johtajan pinkkipaidassa. Kolmannen välipäivän jälkeen oli vuorossa pitkä 34 kilometrin pituinen kuudestoista aika-ajoetappi ja sen voitti Rohan. Dumolin vankisti kakkossijaansa kokonaiskilpailussa sijoittumalla aika-ajon kolmanneksi. Froome oli aika-ajon viides ja on kokonaistilanteessa neljäs. Parhaana kirimiehenä (Maglia ciclamino) porskuttaa Viviani, toisena Bennett. 19 etapilla tehtiin Girossa jälleen historiaa, kun Froome voitti elämänsä toisen etapin Girolla. Ja millä tavalla hän sen teki, se temppu oli ikimuistoinen. Froome nousi tällä kolmanneksi viimeisellä raskaalla Alppien vuorietapilla kokonaiskisan kärkeen. Pitkään Giroa johtanut Yates romahti hetkessä tosi kauas kärjestä (sijalle 79, lähes 39 minuutin päähän). Samalla Froomelle varmistui tämän vuoden Giron voitto. Dumoulin tuli kakkossijalle. (Kirimiesten paras oli Viviani.) Italian etappikilpailu ratkaistiin tällä kertaa siis yhden ainoan etapin aikana. Nyt Froomella on sekä Italian että Espanjan etappikilpailun voitot kertaalleen, ja näiden lisäksi neljä voittoa Ranskan etappikilpailuista. ∎ Tour of Yorkshire ajetaan vasta neljnnen kerran (2015). Kisa on nelipäiväinen (03.05. - 06.05.). Viime vuonna nopein oli Norjan Lars Petter Nordhaug (Team Sky). Tänä vuonna kisan voittaja oli Belgian Greg van Avermaet (BMC Racing Team). ∎ Frankfurtin keskustassa järjestettävää kierrosajoa on kisattu historiansa aikana useilla eri nimillä (1962). Nykyään kilpailua käydään nimellä GP Eschborn-Frankfurt vappupäivänä (01.05.). Kolme edellistä kaupunkikisaa on voittanut Norjan Alexander Kristoff (UAE Team Emirates). Kristoff puolusti hallitsevana mestarina titteliään jo neljännen kerran peräkkäin. • HUHTIKUU • ∎ Tour de Romandíe (24.04. - 29.04.) ajetaan jo 72. kerran (1947) Sveitsin ranskankielisellä seudulla. Ensimmäisen 4 km pituisen aika-ajoprologin voitti Australian Michael Matthews (Team Sunweb). Kokonaiskilpailun voitti Slovenian Primož Roglič (Team LottoNL-Jumbo). ∎ Liège-Bastogne-Liège (22.04.) on vanhin pyöräilyn täysklassikoista (1892). Kilpailu on ajettu historiansa aikana 104. kertaa. Lempinimeltään kisa on ''Vanhin nainen'' (ransk. ''La Doyenne'') - viitaten kevään pitkäikäisimpään klassikkoon. Luxembourgin Bob Jungels (Quick-Step Floors) oli kilpailussa nopein. ∎ La Flèche Wallone - ''Vallonian keihäänkärki'' (18.04.) ajetaan 82. kerran (1936) Belgian Ardenneilla. Se on mäkimiesten mieleen kuten Amstel Gold Race sekä Liège-Bastogne-Liège. Kisassa on ottanut eniten voittoja Espanjan Alejandro Valverde (5). Tänä vuonna Ranskan Julian Alaphilippe (Quick-Step Floors) kirkasti monet mitallisijansa vihdoin voitoksi ja kukisti itsensä Valverden (2.) jyrkässä maalinousussa. ∎ Tour of Croatia (17.04. - 22.04.) on aivan uusi pyöräkisa (2015). Maata halkoo Dinaariset Alpit, joiden korkein huippu on Dinara (1.831 m). Ihan niin korkealla ei käydä kilpailussa. Kivuttavaa näissä luonnonkauniissa ja häkellyttävän upean jylhissä maastoissa kuitenkin löytyy kosolti: yli 500 metrin huippuja on viitisenkymmentä. Tämän kuusipäiväisen kilpailun paras oli Valkovenäjän Kanstantsin Suitsov (Bahrain-Merida Pro Cycling Team). ∎ Tour of the Alps (16.04. - 20.04.) järjestetään 42. kerran Itävallan ja Italian alpeilla. Kilpailun nimi italiaksi on ''Giro del Trentino''. Ranskan Thibaut Pinot (Groupama-FDJ) otti kokonaiskisan voiton. Englannin Cristopher Froome sijoittui neljänneksi kuusitoista sekunttia Pinot'sta. ∎ Tour du Tro-Bro Léon (Le Petit Paris-Roubaix) on vuodesta 1984 ajettu pyöräkilpailu Ranskassa. Tänä vuonna kisataan 35. kerran (15.04.). Sateisen kilpailun voitti Ranskan Christophe Laporte (Cofidis Solutions Crédits). ∎ Amstel Gold Race (15.04.) ajetaan 53. kerran. Kategorisoituja nousuja kilpailussa on 32 kappaletta; niiden pituudet vaihtelevat 500 metrin ja 4,3 kilometrin välillä. Pituutta kipailulla on 263 km. Reitin raskauden takia tässä kilpailussa menestyvät myös varsinaiset mäkimiehet. Kilpailulle saatiin yllätysvoittaja, kun Tanskan Michael Valgren (Astana Pro Team) kiri voittoon jättäen taakseen mm. Roman Kreuzikerin, Peter Saganin, Alejandro Valverden ja Julian Alaphilippen. ∎ Flèche Brabançonne (11.04.) on Pohjois-Belgian Brabantin flaamilaisessa provinssissa ajettava suht nuori pyöräkisa (1961). Belgian oma poika Tim Wellens (Team LottoNL-Jumbo) voitti kilpailun. ∎ Ammattipyöräilyn superkuukauden toinen monumentti Paris-Roubaix (08.04.) kisattiin 116. kerran. Tämä ''Pohjoinen helvetti'' päättyi Slovakian Peter Saganin (Bora-Hansgrohe) voittoon Roubaix'n kuululla velodromilla. Jo Gent-Wevelgemin voittanut Sagan on ollut tänä keväänä hyvässä vedossa. Hallitseva maantiepyöräilyn maailmanmestari sateenkaaripaidassaan on ollut lukuisissa kevään kilpailuissa palkintosijoilla. Sagan johtaa samalla pyöräilijöiden maailmancuppia. ∎ Baskimaan etappiajo (esp. Vuelta al País, 02.04. - 07.04.) ajetaan 58. kerran (1924). Kilpailun voitti Slovenian Primož Roglič (Team LottoNL-Jumbo) ∎ Flanderin kierros (hol. Ronde van Vlaanderen) on näitä ammattipyöräilyn keväisiä suurklassikkoja (01.04.). Kisa ajettiin jo 102. kerran. Belgialaiset rakastavat tätä kilpailua aivan yhtä paljon kuin ranskalaiset Paris-Roubaix'taan. Lähes 265 kilometrin pituisen kisan voitti Hollannin Niki Terpstra, josta tuli ensimmäinen hollantilainen voittaja 32 vuoteen. Hänen joukkuetoverinsa Philippe Gilbert Quick-Step Floorsista oli kolmas. Hieman yllättäen heidän väliinsä kakkoseksi sijoittui Tanskan Mads Pedersen (Trek-Segafredo). Joukkueena Quick-Step Floorsilla menee tätä nykyä todella hyvin, sillä Gilbert oli Flanderin viime vuotinen voittaja. Kilpailu aloitettiin hirveässä vesisateessa, joka kuitenkin laantui kilpailun kuluessa. • MAALISKUU • ∎ Italiassa kisatun Strade Bianchen (03.03.) voittaja oli Belgian Tiesj Benoot (Lotto Soudal). ∎ Pariisi-Nizza-ajo (04.03. - 11.03.) saatiin päätökseen. Kilpailun voitti Espanjan Marc Soler (Movistar Team). Englannin Simon Yates (Mitchelton - Scott GreenEDGE Cycling Team) taipui niukasti toiselle sijalle neljä sekunttia kärjestä. ∎ ''Kahden meren kisassa'', Tirreno-Adriatico-ajossa (07.03. - 13.03.) Puolan Michal Kwiatkowski (Team Sky) piti mainiosti pintansa viimeisellä henkilökohtaisella aika-ajoetapilla (12.) ja voitti kokonaiskilpailun. Sky-joukkueen kapteeni Englannin Cristopher Froome (11. aika-ajossa) alkaa vähitellen päästä kuntoon, vaikkei vielä kivunnutkaan yhteistuloksissa kymmenen sakkiin. Mutta kapteenin nousukunto tietää hyvää jatkossa joukkueelle. Voisi hyvinkin ajatella, että Kwiatkowskista (viime vuoden Milano - San Remon voittajasta) on rankoilla vuoristoetapeilla Froomelle korvaamaton apu suurissa grandtoureissa. Englannin ensimmäisellä osuudella loukkaantuneen Mark Cavendishin (Dimension Data Cycling Team) jatko kevään muissa klassikoissa on tällä hetkellä täysin auki. ∎ Taiwanin etappiajon (Tour de Taiwan, 11.03. - 15.03.) voitti Japanin Yukiya Arashiro (Lambre-Merida / Bahrain-Merida). ∎ Belgiassa ajettava Danilith-Nokere Koerse (14.03.) kisataan 73. kerran histioriansa aikana. Voiton korjasi tänä vuonna Hollannin Fabio Jakobsen (Quick-Step Floors). ∎ Belgian Handzame Classicin (16.03.) voitti massakirissä Kolumbian Álvaro José Hodeg (Quick-Step Floors). ∎ Milano - San Remo ajettiin jo 109. kerran (17.03.). Tämä lempinimeltään La Primavera on italialaisten suuresti rakastama ''La Classicissma''. Kevätkauden suurklassikko on nykymuotoisen ammattipyöräilyn pisin yhden päivän kilpailu (lähes 300 km:n mittainen). Kisan voitti Italian Vincenzo Nibali (Lambre-Merida / Bahrain-Merida), jonka onnistui riuhtaista itsensä irti suuresta pääjoukosta kolme kilometriä maalista. Italia ei ollut voittanut suurklassikoa sitten vuoden 2006 (Filippo Pozzato). Yleensähän kilpailu ratkeaa suureen massakiriin, muttei tänä vuonna. Englannin Mark Cavendishin epäonni jatkui, kun hän kolaroi kymmenisen kilometriä ennen maalia sillä seurauksella, että hän mursi kylkiluunsa. Toinen epäonninen oli Saksan André Greipel (Team LottoNL - Jumbo), joka mursi kolarissa solisluunsa. Näin kaksi maailman ehdotonta kiritykkiä on poissa kilpailuista ainakin muutamia kuukausia. Harmi! ∎ Kolmen päivän Brügge (ransk. Bruges)-De Panne -ajo (hol. Driedaagse De Panne-Koksijde) kilpaillaan 42. kerran Belgian Flanderissa (21.03. - 23.03.). Ensimmäisen kahdensadan kilometrin pituisen maantieajon voitti Italian Elia Viviani (Quick-Step Floors). Toisen osuuden voitti Australian Mathew Hayman (Mitchelton-Scott GreenEdge Cycling Team). Viviani oli lopulta paras tässä neljään osuuteen viipaloidussa kisassa. ∎ Edelleen Belgian Flanderissa kisattava GPE3 Harelbeke, 23.03. (entisiltä nimiltään Harelbeke-Antwers-Harelbeke ja E3-Prijs Vlaanderen) on myös perinteikäs pyöräkisa (61. kerta). Kisan voitti Hollannin Niki Terpstra (Quick-Step Floors). ∎ Gent-Wevelgem (25.03.) ajetaan myös osin Belgian Flanderissa (jo 80. kerran). Kisa on siitä erikoinen, että sen aikana vieraillaan peräti neljän eri valtion alueilla (so. Hollanti, Luxemburg, Ranska ja Saksa). Hyvin tällä kaudella sijoittunut Slovakian Peter Sagan (Bora-Hansgrohe) oli tämän suurklassikon kuningas. ∎ Malesian niemimaalla kisattavan (23. kerta) Tour de Langkawin (18.03. - 25.03.) voitti Venäjän Artem Ovechkin (Terengganu Cycling Team). ∎ Katalonian etappikilpailu (Volta Ciclista a Catalunya, 19.03. - 25.03.) kilpaillaan jo 98. kerran. Kisa on yksi maailman vanhimpia (1911). Ensimmäisen etapin nopein oli kirissä nuori kolumbialainen Álvaro José Hodeg (Quick-Step Floors). Toisen etapin voitti Alejandro Valverde (Team Movistar) ja siirtyi samalla kokonaiskilpailun johtoon. Kolmannen etapin voitti Belgian Thomas De Gendt (Team LottoNL-Jumbo). De Gendt siirtyi samalla kokonaiskisan kärkeen ohitse Valverden vajaalla puolella minuutilla. Neljännellä etapilla Valverde siirtyi jälleen kokonaiskisan johtoon. Valverde piti kärkipaikkansa loppuun saakka ja voitti tämän arvostetun etappikilpailun. Valverde on voittanut nyt kisan kaiken kaikkiaan kolme kertaa, viimeiset kaksi peräkkäisinä vuosina. ∎ Dwars door Vlaanderen (28.03.) on toisen maailmansodan päätyttyä perustettu yksipäiväinen pyöräkisa. Tänä vuonna kilpaillaan jo 73. kerran. Belgian Yves Lampaert (Quick-Step Floors) oli väkevin kisassa. ∎ GP Miguel Indurain (31.03.) on espanjalaisen mestaripyöräilijän kunniaksi vuonna 1998 perustettu nimikkokisa. Se on jatkoa vanhalle (1951) espanjalaiselle pyöräkisalle. Alejandro Valverde jatkaa edelleen voittojen tiellä. Kuten Katalonian etappiajossakin Valverdellä on kasassa yhteensä kolme voittoa (viimeiset kaksi peräkkäisinä vuosina) GP Miguel Induraissa. • ALKUKAUSI • ∎ Ammattipyöräilijöiden pitkä kausi alkaa virallisesti Australiasta. Tour Down Underissa (16.01. - 21.01.) kärkisijan kokonaiskisassa otti Etelä-Afrikan Daryl Impey (Mitchelton-Scott). ∎ Valencian viisipäiväisen etappiajon (VOLTA A LA COMUNITAT VALENCIANA, 31.01. - 04.02.) voitti jo kolmannen kerran Espanjan Alejandro Valverde (Team Movistar). ∎ Dubain etappiajossa (Dubai Tour, 06.02. - 10.02.) ykkönen oli Italian kiritykki Elia Viaviani (Quick - Step Floors). ∎ VUELTA A ANDALUCÌAN, toiselta nimeltään Ruta del Sol -kilpailun (14.02. - 18.02.) on voittanut Puolan Michal Kwiatkowski (Team Sky). ∎ Portugalissa ajettavan Algarven etappiajon (VOLTA AO ALGARVE) voiton otti nimiinsä Belgian Tim Wellens (Team LottoNL-Jumbo). ∎ Abu Dhabin etappiajon (Abu Dhabi Tour, 21.02. - 25.02.) on voittanut Espanjan Alejandro Valverde. * Tanskan Michael Valgren (Astana Pro Team) eteni soolona maaliin Belgiassa ajettavassa Het Niewsblad -ajossa (24.02.). ∎ Belgian Flanderissa ajettavan Kuurne-Brüssel-Kuurnen (25.02.) voitti Hollannin Dylan Groenewegen (Team LottoNL-Jumbo). ∎ Niin ikään Belgiassa kisailtavan Grand Prix Le Samyn (27.02.) voiton otti Hollannin Niki Terpstra (Quick-Step Floors).
Tänään on: .
  • Uutiset
  • Kalenteri
  • Historia
  • Palaute











  • Tilastosivut tukevat seuraavia selaimia: CCBot/2.0 (https://commoncrawl.org/faq/). Käytännössä kaikkien tunnettujen selaimien uusimmat versiot tukevat sivujen struktuuria.

    Olet sivuilla:
    21793 kävijä.

    Tilastotietoa ammattipyöräilystä

    Sivut tarjoavat erilaista tilastotietoutta miesten ammattilaispyöräilystä 2005-2010. Erikoishauissa erillisillä sivuilla esitellään graafisesti mm. mitalistien suhteellista jakautumaa kansallisuuksittain. Tiedot haetaan PhpMySql-tietokannasta. Täydellinen kilpailukalenteri löytyy linkkipalkistosta, samoin nykyisten ammattitallien esittely. Ja rakentava palaute on aina tervetullutta.

    Sivuilla ei listata kaikkia ammattilaisten vuoden mittaan käymiä kilpailuja. Pääpaino on suurissa kolmiviikkoisissa klassikkoajoissa sekä tunnetuimmissa yhden päivän ajoissa. Lähes kaikki ammattilaisten maailmancupia vastaavan Pro Tourin kisat ovat luetteloinnissa mukana. Tulokset on tilastoitu kolmen parhaan osalta.

    Anna kilpailija:

    Jo uransa päättänyt amerikkalainen Lance Armstrong. Armstrong valjasti koko joukkueensa ajamaan hänen voittojensa eteen. Se, millä tinkimättömyydellä tämä tapahtui, oli ennennäkemätöntä. (Nyttemmin hänen kaiken kaikkiaan seitsemän voittoaan Ranskassa on pyyhitty pois dopingväärinkäytösten takia.)

    Eri kilpailut:

    Kilpailuvuosi:


    Copyright Jari Okkola
    Järvenpää Finland 2007-2018.
    Sivustoa päivitetty viimeksi:
    16.10.2018. / 11:36:37.